Okei, otsikko on vähän harhaanjohtava. En vetänyt raivareita.

 

Makaan täällä mun sängylläni teekuppi ja murolautanen tossa vieressä odottamassa. Mitäs tähän kirjoittaisi. Pitäisikö joku intro tähän vetäistä, vai menenkö suoraan asiaan?

No mennään.

Olen nyt ollut 2 kuukautta Irlannissa au pairina. Perheeni on ihana, tullaan hyvin toimeen ja silleen, mutta nyt on alkanut ärsyttää, ja nää tunteet on aivan PAKKO saada ulos. Nyt heti. nytntytnntynt. kaikki mulle heti nyt.

Perheeni on todella nuori, samalla myös todella menevä. Sehän mulle sopii, olen itsekin aika menevä. Mutta tälläisinä väsyneinä päivinä vain ärsyttää, kun illalla yhtäkkiä minut laitetaan hoitamaan 1-vuotiasta, väsynyttä lasta. Ei siinä sinänsä mitään, mutta kun max 20-minuutin "hoitoaika" venyi sellaiseksi tunnin pituiseksi. Perheeni isä on aika samanlainen kuin minä näiden aikataulujen kanssa: tullaan myöhässä, mennään myöhässä. En mä kai ole ennen tajunnut kuinka raivostuttavaa se voi toiselle olla.

Olin jo suunnitellut illakseni kotirentoutumista teekupin ja murolautasen kanssa (samaisten, jotka odottavat tossa vieressä). Hosti-isä huutaa alakerrasta n. 7.40pm että hei, onko ookoo jos hoidat A:ta hetkisen? Sanon että joo, tietty, ei haittaa. "Heitän tän hostimamman naapuriin". Ok. Naapuri on ehkä n. 10min ajomatkan päässä, eli A:ta mun pitäisi hoitaa n. 20min. Se käy. Mutta se, että 20min venyy melkein tunniksi, ei käy. Mä olen väsynyt, mä haluan rentoutua!

Alussa pelkäsin olevani itsekäs tälläisen ajatusmallin takia. Nykyään en. Minä hoidan lasta melkein yhtä paljon kuin vanhemmatkin (aamusta aina n. kello neljään taikka viiteen, viikonloppuisin yleensä yhden illan). Minä tykkään olla täällä, mutta välillä nämä tälläiset "pikkujutut" vain ärsyttää. ARGH!

Tekis mieli mennä lenkille tai jonnekkin vähän purkamaan tunteita. Tää saa olla mun lenkki. Varmaan aika irrationaalista tekstiä jos joku ulkopuolinen tätä lukee, mutta minä en edes välitä. Tunnekuohu. ARGH!

Olen hyvin temperamenttinen ihminen. Lyhyet on piuhat. Välillä pitkät kun en aina tajua kaikkea. Mutta joo. Nyt, täällä vieraassa ympäristössä, en yhtäkkiä enää voikkaan puhjeta raivoon niin spontaanisti kuin kotona. Olo on oudon turta ja tylsä. Mä haluan räjähtää! Huutaa oikeen kunnolla! Mutta en mä voi. Pitäisikö aloittaa lenkkeily? Tai vaikka potkunyrkkeily? Potkunyrkkeily oikeastaan voisi olla ihan hyvä ajatus! Pitääkin katsoa tunteja.

Voi helvetti että 1-vuotiaan valitusitku on ärsyttävän kuuloista!

 

- Nissa